Seurakuntavaalit 2018 Tikkurilan srk

Arto Jääskeläinen

IT-järjestelmäasiantuntija

Alla olevat numeroni pätevät vain Tikkurilan seurakunnan alueella ja voit äänestää minua vain, jos olet jäsenenä Tikkurilan seurakunnassa.   Kaikilla  Vantaan alueilla ja Nurmijärvellä suosittelen valitsemaan ehdokkaan ”Sanasta elämään” -ryhmän listalta, tarkempi kuvaus ryhmästämme on tuolla alempana.

   

Sanasta elämään

Olemme Raamatun arvoihin sitoutunut, kaikkiin ihmisiin tasapuolisesti suhtautuva ja aktiiviseen osallistumiseen rohkaiseva ryhmä.

Sanasta Elämään -ryhmä haluaa kehittää seurakuntaa seuraavien periaatteiden pohjalta:

  1. Raamattu elämän iloksi ja ohjeeksi
    Opetuksemme ja toimintamme perustuvat Raamattuun, eläväksi tekevään sanaan.
  2. Perhe kestäväksi
    Tuemme perheitä ja kristillistä miehen ja naisen välistä avioliittoa sekä lasten ja nuorten kristillistä kasvatusta.
  3. Evankeliumi kaikille
    Hyvän sanoman välittäminen Jeesuksesta Kristuksesta sanoin ja teoin kotimaassa ja ulkomailla on seurakunnan päätehtävä, jossa apuna ovat kaikki kirkon lähetysjärjestöt.
  4. Rakkaus toimivaksi
    Elävässä seurakunnassa kannamme huolta heikossa asemassa olevista ja autamme avuntarvitsijoita.

 

1 Comment on "Seurakuntavaalit 2018 Tikkurilan srk"

  1. Saamani tiedon mukaan Tikkurilan seurakunnassa oli sattunut sekaannus vaalinumeroiden kanssa. Sain viestin:

    ”Valitettavasti Tikkurilan seurakunnan seurakuntaneuvoston vaalissa ehdokasnumerointi on tehty virheellisesti johtuen väärinymmärryksestä. Numerointi on korjattu eilen vaalijärjestelmään ja tieto on annettu myös Vantaan seurakuntien viestintään sekä Tikkurilan vaalilautakunnan puheenjohtajalle, Hannu Kokolle. Kirkkohallitus ja Vantaan yhteinen viestintä päivittävät tiedot mahdollisimman pian.”

    Kävin korjaamassa jo seurakuntaneuvostonumeroni tänne ja Facebookiin.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*